Opettajaharjoittelun ohjaajan palaute
Opettajaharjoittelun ohjaavan opettajan palaute tiivistettynä: alkutehtävät virittivät aiheeseen, alkujännitys ei näkynyt esiintymisessä, tekniset ja humoristiset valinnat luentomateriaaleissa olivat toimivia, kykeni tuottamaan luentodiojen lisäksi muutakin sisältöä ja heittäytymään, aktivoi myös passiivisempia opiskelijoita, rauhallista opetusta, toimivaa harjoitteiden käyttöä ja hyvää reagointia ryhmässä ilmentyneisiin tarpeisiin. Ohjaavan opettajan mielestä voisin vielä osoittaa joitakin asioita selkeämmin opiskelijoille ja esimerkiksi avata käsitteitä vielä vahvemmin.
"Ilmapallon riittämättömästä puhaltamisesta miinusmerkki arviointiin." - Ohjaava opettaja
"Filosofinen." - Ohjaava opettaja
Opiskelijapalaute
Opiskelijoilta olen saanut positiivista palautetta kyselevästä ja osallistavasta tyylistäni, selkeydestä ja rauhallisuudestani, mutta toisaalta myös mielenkiinnon ja innostuksen tartuttamisesta. Opetusmenetelmällisesti etenkin käyttämäni harjoitukset on usein koettu oppimista tukevana. Ajan myötä olen onnistunut selkeyttämään luentomateriaalejani ja toimintaani sekä kehittymään vuorovaikutuksessa opetustilanteessa.
Laurea AMK:ssa alumniluennoistani saamaani kirjallista palautetta fysioterapeuttiopiskelijoilta:
"Mukava, silmiäavaava luento."
"Vaikeita asioita selitetty hyvin ymmärrettävällä tavalla."
"osallistavasta opetuksesta plussaa"
"Parempi kuin keskivertoluento vakkariluennoitsijoilta eli opettajilta."
"Luentoaihe oli tärkeä ja luento oli viihdyttävä ja rakennettu hyvin."
Opettajaharjoittelussa Kipu ja kivunhoito -opintojakson fysioterapeuttiopiskelijoilta saamaani kirjallista palautetta:
"Asiantunteva olemus."
"Ei anna asioiden mennä ohi vaan esittää tarkentavia kysymyksiä, jotka laittavat miettimään käsiteltyä asiaa pintaa syvemmälle."
"Opetustyyli on ammattimaista."
"Verkossa hyvät, rakentavat kommentit ryhmätehtäviin."
Opettajaopiskelija-kollegoiden palaute
"Taitava ja syvällinen ajattelija, tekijä ja kokeilija. Innovatiivisesti testannut erilaisia opetusmenetelmiä opintojen aikana. Aktiivisesti mukana toiminnassa ja kantaa huolta myös kanssaopiskelijoista. Ajan hermolla, jakaa löytämääsi tietoa eteenpäin ja selvästi haluaa kehittää osaamistastaan."
"Vuorovaikutusosaaminen on vahvaa, loistava kuuntelija ja aidosti läsnä. Taitava keskustelija ja pureutuu aiheeseen, osoittaen varsin syvällistä ymmärrystä. Pitää tunnetaitoja tärkeänä ja tuo sen myös esille omassa toiminnassa. Tuo keskusteluissa esiin perehtyneisyyden tutkimustietoon, tuoden esiin filosofisen lähestymistavan. Lämmin ja helposti lähestyttävä, aito hymy kutsuu kuulijaa."
"Vahvasti tieteeseen nojaava filosofinen ajattelija. Valtava ymmärrys ja tietopohja koskien tieteenfilosofiaa, vuorovaikutusta ja fysioterapiaa tieteenä. Luova toteuttaja ja hänellä on uskomaton taito opettaa asioita huomaamatta. Vahvasti mukana esimerkiksi opettamisen kehittämistyössä ja hän on aina ajan hermoilla keskeisistä yhteiskunnallisista ilmiöistä. Kykenee tarkastelemaan asioita laaja-alaisesti monesta eri näkökulmasta. Vahva verkostoituja ja luonut sosiaalisia verkostoja läpi opintojen. Ryhmässä Aleksei on ystävällinen ja ottaa muut huomioon. Hän haluaa aidosti olla läsnä ja tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja osaamista. Pohjaa kaiken tekemisensä näyttöön ja kykenee laajasti lisämään opiskelijoiden ymmärrystä itsestään ja fysioterapiasta tieteenä. Aleksei on tulevaisuuden työntekijä. Hän jaksaa innovoida, kehittää ja nähdä asiat uusista, luovista näkökulmista. Lisäksi hän on aina valmis kehittämään itseään ja osaamistaan. Se on piirre, joka tekee Alekseista erityisen mahtavan kollegan!"
Terveystieteiden opettajankoulutus (fysioterapia)
Opintojen arvosanakeskiarvo: 4,12
Aikuiskavatustieteen opintojen arvosanat: Aikuisen ajattelun kehitys 4, Aikuisen oppiminen 4, Yhteiskunta, työelämä ja yksilö muutosdialogissa 3, Aikuiskasvatustieteellinen tutkimus, 4
Asiantuntijuus, ammatillinen identiteetti ja toimijuus 4, Pedagoginen kehittämishanke 4.
Luennoimisesta saamani kirjallinen palaute LAB:n ja Laurean fysioterapeuttiopiskelijoilta teemoiteltuna, tiivistettynä ja määrällistettynä alla word-tiedostona: